Kisaterveiset

Rekolan Raikkaan Joukkuevoimistelu joukkueet suuntaavat kevään kisoihin

Rekolan Raikkaan voimistelujaosto järjesti sunnuntaina 13.3 perinteiset Harkkakisat Varialla. Harkkakisojen tarkoituksena on antaa mahdollisuus joukkueille harjoitella uuden ohjelman esittämistä yleisön edessä ja vanhemmat ja sukulaiset pääsevät näkemään, mitä uutta on opittu ja minkä eteen on monta viikkoa kovasti harjoiteltu.

Harkkakisoihin osallistuivat kaikki Rekolan Raikkaan kilpailevat ja Asema tapahtumiin osallistuvat joukkueet. Nuorimmat osallistujat olivat Syrenian iloisen keltaisissa asuissa esiintyneet tytöt.  Syrenian iso ryhmä on jaettu x- ja y-joukkueisiin. Molemmat ryhmät esittävät saman esityksen. Syrenian vastuuvalmentajana toimii Jonna Rauta.

 

20110313_rekolanraikas_0150_web.jpg

Syrenia

Tänä vuonna ensi kertaa Mestaruussarjaan 10-12 vuotiaiden luokassa kilpaileva Rubiikit esitteli uuden ohjelmansa harkkakisoissa. Tyttöjen musiikkina oli euroviisuedustajan toiminut Kuunkuiskaajien pirteä Työlki ellää. Tytöt kilpailevat mestaruussarjassa ja esiintyvät asemakisoissa kahdella eri kokoonpanolla, mutta samalla ohjelmalla.  Molemmat kokoonpanot esiintyivät harkkakisoissa.  Rubiikkeja valmentavat Niina Karjalainen ja Suvi Grönroos.

 

20110313_rekolanraikas_0075_web.jpg

Rubiikit

Safiirit siirtyvät tänä vuonna ensimmäistä kertaa kilpailemaan 10-12 vuotiaiden tyttöjen kilpasarjaan. Tytöt esittelivät harkkakisoissa uuden kisaohjelmansa, jonka musiikki oli 80-luvun suositusta Gremlins elokuvasta. Safiireja valmentaa Hanna Vilhunen.

 

20110313_rekolanraikas_0011_web.jpg

Safiirit

Safiirien kanssa samassa sarjassa kilpaileva Rosé esitti uuden kilpaohjelmansa. Rosén musiikki oli Taru Sormustenherrasta elokuvasta "Concerning Hobbits”.  Rosén valmentajana toimii jaoston puheenjohtaja Sirpa Ranto ja Elina Åhman.

 

20110313_rekolanraikas_0174_web.jpg

Rosét

Harkkakisoissa esiintyi myös Sirpa Rannon valmentama kisojen vanhin joukkue Giiat.  Giiat siirtyivät vuodenvaihteessa 12-14v. tyttöjen sarjasta 14-16v. nuorten sarjaan. Haasteet kasvoivat suuresti uuden sarjan myötä.  Tytöt esittivät uuden kilpaohjelmansa musiikki myös elokuvamusiikin musiikin säestämänä. Giiojen musiikki oli "The End" elokuvasta Valkoinen (Kolme väriä trilogiasta).

 

20110313_rekolanraikas_0301_web.jpg

Giiat

Tampereen ja Hyvinkään kisat

Rekolan Raikkaan joukkuevoimistelu joukkueet lähtivät Tampereelle kisaamaan TUL:n Mestaruuskisoihin 18.-20.3.  Perjantaina kisapaikalle matkasivat Giiat ja Rubiikit, joilla oli aikaiset harjoitusajat jo heti lauantai aamuna. Rubiikit kisasivat ensimmäistä kertaa 10-12v. mestaruussarjassa. Rubiikit sijoittuivat ohjelmallaan kategoriaan 4. Giioilla oli vuorostaan ensimmäiset kisa uudessa ikäluokassa 14-16v. kilpasarjassa. Giiat saivat pisteitä seuraavasti. TV 2,80, AV 2,65, EXE 6,15 YHT 11,60 sijoittuen näin 21. sijalle sarjassaan.

 

001.jpg

Tunnelmaa kisabussissa!

Lauantaina suuntasivat paikalle Syrenian molemmat joukkueet ja Giiojen huoltotiimi. Syrenian tytöt esiintyivät katselmussarjassa.

Sunnuntai aamun bussi kyydillä saapuivat viimeisetkin joukkueet Safiirit ja Rosé paikalle. Safiirit kisasivat ensimmäistä kertaa 10-12v. Kilpasarjassa ja sijoittuivat kategoriaan D. Samassa kategoriassa kisaava Rosé sijoittui kategoriaan C ja palkittiin TUL:n mestaruusmitalilla!

Kaikilla joukkueilla oli useampi äiti mukana huoltamassa. Paljon tarvitaan työtä ennen esiintymistä: on hiustenlaittoa, meikkaamista, pukujen pukemista ja jossain välissä pitää vielä ehtiä syömäänkin. Pukuhuoneet olivat täynnä tyttöjä ja vaatteita ja täysi työ oli pitää kaikki tavarat tallella. Kisoissa oi hieno tunnelma ja Roséiden hieno menestys siivitti tunnelmaa paluubussissa.

 

007.jpg

Syrenia matkalla lämppäämään.

Viime viikonloppuna 9.-10.4 Hyvinkäällä pidettiin Joukkuevoimistelun Aluemestaruuskilpailut.  Safiirit ja Rosé osallistuivat 10-12 v. kilpasarjaan, jossa molemmat joukkueet sijoittuivat kategoriaan C.  Safiirien tytöt olivat innoissaan saatuaan paremman sijoituksen kuin Tampereen kisoissa.

Giiat kisasivat 14-16 v. kilpasarjassa ja paransivat huimasti pisteitään Tampereen kisoista saaden pisteitä seuraavasti:   TV 4,53 AV 4,60 EXE 8,30 YHT 17,43. Giiat riemuitsivat pisteparannuksestaan.

Sunnuntaina Rubiikit kisasivat 10-12v. mestaruussarjassa sijoittuen kategoriaan 4. Seuraavaksi Rubiikit osallistuvat tyttöjen SM-kisoihin Mäntsälässä toukokuussa.