UUTISARKISTO: VUOSI 2015

SISSI LEVIJÄRVELLÄ HUIKEA KISAMENESTYS JYVÄSKYLÄSSÄ

Rekolan Raikkaan Sissi Levijärvi intoutui rytmisen voimistelun luokkakisassa Jyväskylässä marraskuun viimeisenä viikonloppuna parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Hän nousi suuressa kolmannen luokan kilpailussa sijalle 4. Sissi sai myös hyvät pisteet: vapaasta 9,767 ja vanteesta 9,267, yhteensä 19,034.

Kolmannessa luokassa kilpaili 75 voimistelijaa. Nostoprosentti luokassa on 40. Sissi oli luokan nuorimmista voimistelijoista paras (syntynyt 2006).  Voiton vei Sport Club Vantaan Katariina Kevis (syntynyt 2003), toiseksi tuli Elisen Alicia Kaleininkaite (2002) ja kolmanneksi Jyväskylän voimistelijoiden Alisa Karukangas (2002).

Viidennessä luokassa Rekolasta oli mukana kolme voimistelijaa. Polyxeni Ioannidou oli kisassa 18., Alexa Turunen 21. ja Mimosa Malmiaho 24. Luokassa kilpaili 35 voimistelijaa. JM-luokassa Iiris Juntunen oli sijalla 11/14.

Emma Kesälahti oli mukana ensimmäisen luokan kilpailussa. Uutista kirjoitettaessa ei tuloksia ole julkaistu Kisapalvelun sivuilla. Tulosten valmistumista voi seurata Kisapalvelun tuloslinkistä.

Linkki tuloksiin

Onnittelut Sissille ja valmentaja Jasmin Josefssonille luokkanoususta neljänteen luokkaan ja syyskauden hienosta kisamenestyksestä!

ALINA SURVO NUORTEN SM-KISASSA ENNÄTYSKUNNOSSA

Rekolan Raikkaan Alina Survo voimisteli neliottelun ennätyspisteensä nuorten SM-kisassa Turussa 21.11.2015. Pistesaldo 47,600 toi kymmenennen sijan. Alinan ottelun pisteet: naru 11,750, vanne 12,100, pallo 11,950 ja keilat 11,800. Edellinen ennätys oli kolmen viikon takaa SM-karsinnasta 43,900.

Alina_1.jpg

Alina voimisteli jälleen kerran tyylikkäästi ilman pudotuksia. Valmentaja Irina Petukhova kommentoi, että nyt pitää edetä ohjelmia vaikeuttaen ja ilmaisua vapauttaen. Alina myös varmisteli uutta ennätysotteluaan ottamatta riskejä, mitä Irina hieman kritisoi. Pitäisi uskaltaa enemmän, sanoi Irina. Siihen hän aikoo nyt seuraavina kuukausina kiinnittää valmentajana huomionsa.

Alina_2.jpg

Alina_3.jpg

Alina_4.jpg

Alina_5.jpg

Vanne sujui parhaiten ja sillä hän oli jo liki välinefinaalin paikkaa sijalla 9. Narussa hän oli sijalla 12, pallossa 10 ja keiloissa 12.

Neliottelun mestaruuden vei jo kolmannen kerran Rebecca Gergalo. Hopealla oli Alesia Kolomainen ja pronssilla Julia Laine.

Kisan kaikki tulokset linkistä.

Alinan SM-pallosarjan kuvasi Oleksandr Kochubeynyk. Kiitokset kuvista!

Alina_ja_Irina.JPG

Alina Survo ja Irina Petukhova

RYTMISET YSTÄVYYSKISASSA TAMPEREELLA

Rekolan Raikkaan viisi rytmistä voimistelijaa aloitti kisakautensa Tampereen Voimistelijoiden Ystävyyskisassa 7.11.2015. Kaikkia valmentaa Jasmin Josefsson. Tuomarina kisassa oli Jouki Tikkanen.

JoukiSissi.jpg

Jouki Tikkanen palkitsee Sissi Levijärven kultamitalilla.‏

Sissi Levijärvi voitti 2006-syntyneiden kaksiottelun erinomaisin pistein 20,367. Sissi voimisteli varmasti, taidokkaasti ja iloisesti hyvin keskittyen suorituksiinsa.

Sissikillistys.jpg

Sissi Levijärvi killistystasapainossa vapaaohjelmassa.‏

Sissipenshee.jpg

Sissi Levijärvi penshee-tasapainossa vanteella.‏

Polyxeni Ioannidou sijoittui 2004-syntyneiden sarjassa kolmanneksi pistein 41,100. Ohjelmat sujuivat edellistä kisakautta selvästi laadukkaammin. Mimosa Malmiaho oli samassa sarjassa neljännellä sijalla pistein 39,333. Voitto meni Imatran Voimistelijoiden Elisabeth Jamilille pistein 47,467 ja toiselle sijalle tuli Hämeenlinnan Voimistelijoiden Miisa Ollikainen pistein 45,333.

Mimosa.jpg

Mimosa Malmiaho pallo-ohjelmassaan.‏

Xeniapallo.jpg

Polyxeni Ioannidou pallo-ohjelmassaan.‏

XeniaSissi.jpg

Rekolan mitalistit Polyxeni Ioannidou ja Sissi Levijärvi palaveeraavat.‏

Rekolan pienet Emma Kesälahti ja Katerina Pellja olivat ensimmäistä kertaa mukana kisassa. He selviytyivät hienosti vapaaohjelmastaan ja Katerina esitti lisäksi vanneohjelmansa.

SissiTre.jpg

Emma Kesälahti tasapaino-osassa.

KaterinaTre.jpg

Katerina Pellja vapaaohjelmassaan.

Katerinavanne.jpg

Katerina Pellja vanneohjelmassaan.‏

Tämä viiden tytön ryhmä osallistuu vielä syyskaudella Jyväskylässä järjestettävään luokkakisaan marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Polyxeni ja Mimosa yrittävät nousua viidennestä luokasta kuudenteen. Heidän matkaansa lähtee myös Rekolan Alexa Turunen samaa luokkanousua yrittämään. Sissi osallistuu kolmanteen luokkaan tavoitteenaan nousu neljänteen. Emma ja Katerina lähtevät ensimmäiseen luokkakisaansa ensimmäisen luokan koitokseen. Iiris Juntunen osallistuu juniorimestariluokan kisaan.

Tästä linkistä kaikki Tampereen tulokset ja kilpailijoiden yhteiskuva.

RYTMISTEN ALINA SURVO NUORTEN SM-FINAALIIN

Rytmisen voimistelun nuorten SM-karsintakilpailu käytiin lauantaina 31.10.2015 Turussa Kupittaan hallissa. Rekolan Raikkaasta karsintaan osallistui neljä voimistelijaa, joista kaikki olivat yksilöiden SM-tasolla ensikertalaisia. Alina Survo onnistui heistä parhaiten ja saavutti paikan 21.­11. järjestettävään neliottelun loppukilpailuun. Alina oli karsinnassa sijalla 11, kun loppukilpailuun pääsi 12 karsinnan parasta. Kolmella voimistelijalla oli edellisen vuoden kilpailun perusteella mandaatti kisapaikkaan, joten loppukilpailussa nähdään kaikkiaan 15 voimistelijaa. Karsintakilpailuun osallistui 25 voimistelijaa.

Alinan kunnonajoitus oli karsinnassa täysin kohdallaan ja hän voimisteli omat neliottelun ennätyspisteensä, 43,900. Suoritukset olivat muuten virheettömiä, mutta pallossa oli valitettava yhden masterin pudotus, ja pallon noutoon tarvittiin vielä muutama askel, joten pistemenetys oli suuri. Alina itse ja valmentaja Irina Petukhova olivat tyytyväisiä kisaan, jonka Alina pystyi viemään läpi rauhallisesti ja koko ajan parastaan yrittäen.

Rekolan tytöistä hyvään ja varmaan suoritukseen ylsi myös Viivi Paasirova (40,400), joka on tuloslistalla sijalla 14. Viivi paransi reippaasti pisteitään ja sijoitustaan kauden avanneesta ikäkausikilpailusta syyskuun lopulla. Valmentaja Jasmin Josefsson kertoi, että Viivi onnistui luomaan hyvän kilpailutunteen ja oman rauhan ohjelmiinsa. Kaikki välineet sujuivat ilman pudotuksia ja tyylikkäästi.

Iiris Juntunen (sijoitus 15. pistein 40,200) ja Matilda Malmiaho (sijoitus 22. pistein 37,250) eivät yltäneet omaan parhaaseensa. Kummankin kisatunteeseen vaikutti vanteen viimeisen riskin menetys ja välineen lento rajan ylitse. Kun heti kisan alussa tapahtui suuri virhe, oli jo paljon menetetty, ja kilpailutunne valitettavasti laski niin, että loputkaan välineet eivät sujuneet odotetusti. Iiris menetti keiloissa vielä yhden riskin, Matildalle tuli virheitä liikaa joka välineellä. Iiris lähteekin Jyväskylän luokkakisaan marraskuun lopulla ottamaan uudelleen mittaa JM-luokan voimistelijoista. Matildan kauden todella erinomainen vire sattui kaksi viikkoa ennen SM-karsintaa luokkakisaan, jolloin hän hienosti nousi 6. luokasta JM-luokkaan. (JM=juniorimestariluokka)

Karsinnan voitti kilpailun järjestäneen seuran Turun Naisvoimistelijoiden voimakas ja ilmaisullinen Julia Laine (49,700), joka erittäin kovassa kärkitaistelussa jaksoi aina viimeiseen välineeseen asti tehdä maksimaaliset suoritukset kotiyleisön vahvasti kannustaessa kohti voittoa. Hopealle sijoittui SC Vantaan Sofia Emelianov (48,950) ja pronssille Elisen Inka Ora (48,500).

Tässä karsinnan tulokset

Mandaatti loppukilpailuun on vuoden 2014 SM-kisan perusteella Rebecca Gergalolla (Elise), Alesia Kolomaisella (SC Vantaa) ja Juuliska Pohjanvirralla (SVS).

Onnea Alinalle ja Irinalle valmentautumisessa SM-finaaliin ja kaikkea parasta itse kilpailussa!

MATILDA MALMIAHO NOUSI JUNIORIMESTARILUOKKAAN JA 6. LUOKAN KISAN PRONSSIMITALISTIKSI

Viisi nuorta Rekolan rytmisistä luokkanousuun

 

Rekolan Raikkaan rytmisillä voimistelijoilla oli upea luokkakisaviikonloppu 17.10.-18.10.2015 Espoossa Olarin Voimistelijoiden järjestämässä kisassa. Matilda Malmiaho voimisteli uransa parhaimpiin sijoittuvan kisan ja nousi kuudennesta luokasta juniorimestariluokkaan. Matilda voimisteli kärkijoukkoon ja saavutti pronssimitalin tiukassa pistetaistelussa.

Matildan ohjelmat olivat tasaisen laadukkaita ja varmoja, suoritukset siistejä ja ilmaisullisia. Jokaiseen ohjelmaan tuli kuitenkin vielä paljon pisteitä vähentänyt iso virhe, mm. keilojen ensimmäisen vaikeusosan pudotus. Osa tanssisarjojen pisteistä jäi vielä saamatta. Valmentaja Jasmin Josefsson kertoo, että SM-karsintaa ennen parannetaan vielä tanssiosuuksia ja vaikeusosia. Virheet tulivat ohjelmien helpoissa kohdissa ja ne on mahdollista saada korjatuksi kuun lopulla voimisteltavaan nuorten SM-, karsintaan. Isot virheet muistuttivat, että tarkkuutta ja harkintaa vaaditaan ohjelman jokaisella hetkellä.

Kuudennessa luokassa oli 24 voimistelijaa, nostoprosentti 40 (luokkanostossa huomioidaan vain nuorten sarjaan oikeuttavan ikäiset voimistelijat).

Mitalistien tulokset:

Kultaa Angelika Kangas, OVO, yhteispisteet  42,000 (vapaa 10,250, 1. väline 11,400, 2. väline 10,700, 3. väline 9,650)
Hopeaa Juulia Vainio, Elise, yhteispisteet 40,850 (vapaa 10,300, 1. väline 10,500, 2. väline 10,750, 3. väline 9,300)
Pronssia Matilda Malmiaho, Rekolan Raikas, yhteispisteet 40,500 (vapaa 9,900, 1. väline 10,050, 2. väline 10,300, 3. väline 10,250)

Linkki kaikkiin 6. luokan tuloksiin

Matilda.

Kuudennen luokan kilpailun voitti Angelika Kangas, toiseksi sijottui (vasemmalla) Juulia Vainio ja pronssille Matilda Malmiaho. Neljäntenä Sari Gu, viidentenä Elli Virtanen ja kuudentena Sara Napari. Kuva Jasmin Josefsson.

Elsa Anttila nousi neljännestä luokasta viidenteen sijoittuen hienosti viidenneksi 60 voimistelijan kisassa, nostoprosentti 40. Valmentaja Jasmin Josefsson kertoi, että Elsan vapaaohjelma oli reipas ja suloinen, vanne lähes hänen maksimitasoaan ja vain narussa oli isohkoja virheitä, kun kaksi heittoa putosi, mutta muuten naruohjelmakin oli hyvä.

Elsa2.

Elsa Anttila venyttelee luokkakisan harjoitusalueella. Kuva Jasmin Josefsson.

4. luokan kärjen tulokset:

Kultaa Johanna Pulkkinen, yhteispisteet 34,383 ( vapaa 11,833, 1. väline 11,033, 2. väline 11,517)

Hopeaa Mimosa Turunen, yhteispisteet 29,534 ( vapaa 10,800, 1. väline 8,767, 2. väline 9,967)

Pronssia Aino Laitinen, yhteispisteet 28,983 ( vapaa 9,667, 1. väline 9,133, 2. väline 10,183)

5. Elsa Anttila, yhteispisteet 28,183 ( vapaa 9,633, 1. väline 9,000, 2. väline 9,550)

Linkki kaikkiin 4. luokan tuloksiin.

Elsa.jpg

Elsa Anttila tyytyväisenä luokkakisaan. Kuva Jasmin Josefsson.

 

Rekolan Raikkaalta voimisteli suuressa 2. luokan kisassa neljä tyttöä. Kaikki nousivat kolmanteen luokkaan.

Kisaan oli ilmoitettu 108 voimistelijaa, jotka sijoitettiin neljään kategoriaan. Ensimmäiseen ja toiseen kategoriaan sijoittuneet saivat luokkanousun, nostoprosentti 60. Ensimmäiseen kategoriaan sijoitetut 32 voimistelijaa saivat myös sijoitusluvut ja pisteet.

Rekolan tytöistä ensimmäiseen kategoriaan sijoittuivat Ilona Timonen, kisassa sijalla 5, Melisa Ridal sijalla 6 ja Uljana Timonen sijalla 10. Luokkanousun sai lisäksi toiseen kategoriaan voimistellut Anastasiia Polishchuk. Kaikkia tyttöjä valmentaa Irina Petukhova.

Linkki kaikkiin tuloksiin.

Tulossivun alareunassa 2. luokan tulokset erillisenä PDF-tiedostona.

 

 

Rytmiset aloittivat kisakauden ikäkausikisassa Espoossa

Rytmisen voimistelun kisakausin käynnistyi lauantaina 26.9.2015 Espoossa Tapiolan urheiluhallissa ikäkausikisalla. Kilpailu käytiin seuraavissa sarjoissa:

-          nuorten yksilöt

-          lasten ja prenuorten duot, triot ja joukkueet

-          nuorten ja naisten duot ja triot

Rekolan Raikkaasta oli mukana naisten sarjan duo, jossa voimistelivat Emmi Anttila ja Matilda Malmiaho. Nuorten yksilökisaan Raikkaasta osallistuivat Matilda Malmiaho, Alina Survo ja Viivi Paasirova.

Emmi ja Matilda voittivat kahdella pallolla duojen kilpailun pistein 18,200 (1. näyttö 9,017 ja 2. näyttö 9,183). Esitys oli tyylikäs, samanaikainen ja edusti laadukasta voimistelua. Ohjelman vaikeat kiinniotot onnistuivat hienosti. Molempiin näyttöihin tuli yksi välineen pudotus, joten helposti parannettavaa suorituksiin vielä jäi. Valmentaja Jasmin Josefsson kertoi, että odotti tätäkin parempaa kilpailusuoritusta, mutta on varma, että seuraavassa koitoksessa on mahdollista parantaa paljonkin tulosta.

Nuorten yksilöistä paras Rekolaa Raikkaan voimistelijoista oli Alina Survo, jonka sijoitus oli 8. pistein 40,534 (naru 9,617, vanne 9,600, pallo 10,067 ja keilat 11,250). Valmentaja Irina Petukhova oli tyytyväinen ohjelmien kulkuun. ”Kaikki neljä ohjelmaa menivät hyvin ilman suuria virheitä”, sanoo Irina. Alinan välineiden kiinniotot yhdelle kädelle olivat todella upeita ja aivan ehdottomasti kisan parhaimpien joukossa.

Matilda Malmiaho osoitti ohjelmillaan edistyneensä paljon kevätkaudesta. Sijoitus oli 13. pistein 39,200 (naru 9,333, vanne 11,000, pallo 9,017 ja keilat 9,850). Valmentaja Jasmin Josefsson kertoo, että Matildalla oli vielä paljon varmistelua. Vanneohjelma kuului Matildan uran parhaimpiin välinesuorituksiin, mutta ei ollut kuitenkaan täysin puhdas. ”Tavoitteemme tähän kisaan oli näyttää vahvalta ja laadukkaalta, ja siinä onnistuimme”, sanoo Jasmin. Hän uskoo, että Matilda on vieläkin tätä kisaa parempi SM-karsinnassa Turussa, jolloin 15 junioria saa paikan SM-finaaliin.

IMG_3707.jpg

Matilda Malmiaho kasakkapiruetissa narulla

Raikkaan Viivi Paasirova kilpaili ensimmäistä kertaan Suomessa ja sijoitus oli 16. pistein 34,984 (naru 7,217, vanne 10,650, pallo 8,017 ja keilat 9,100). Viivi harjoittelee pääsääntöisesti Moskovassa Urheilukoulu numero 1:ssä, mutta myös Rekolan Raikkaassa Jasmin Josefssonin valmennusryhmässä.

IMG_2285.jpg

Viivi Paasirova

Kilpailussa oli mukana 20 voimistelijaa. Voitto meni SM-hopeamitalisti Alesia Kolomaiselle, Sport Club Vantaa, yhteispistein 48,566. Toinen oli saman seuran Sofia Emelianov, 45,483 ja kolmas Elisen Inka Ora, 44,867.

Kaikki tulokset 

Kuvat Erika Lappalainen

OLYMPIARADIO

Olympiaradiossa puhutaan miesten telinevoimistelusta ja naisten rytmisestä voimistelusta​.

Jouko Vuolteen vieraina ovat miesten vastuuvalmentaja Timo Holopainen ja Rion paikkaa tavoitteleva Jouki Tikkanen.

linkistä voi kuunnella Holopaisen ja Tikkasen mietteitä valmistautumisesta Rion Test Eventiin:

http://areena.yle.fi/1-3024911

JOUKI TIKKANEN TAVOITTELEE PAIKKAA RIO DE JANEIRON OLYMPIALAISIIN

Jouki on aloittanut lyhyen loman jälkeen uuden harjoittelukauden, jonka ensimmäinen suuri tavoite on menestyminen huhtikuun puolivälin jälkeen Rio de Janeiron esiolympialaisissa eli Test Eventissä. Silloin jaetaan rytmisen voimistelun loput olympiapaikat. Alustavan kilpailusuunnitelman mukaan Jouki osallistuu 11.2. - 14.2.2016 Tartossa Miss Valentine -kisaan ja 26. - 27.2.2016 Espoossa järjestettävään maailmancupin osakilpailuun.

Ensimmäinen olympiapaikojen jako tapahtui MM-kisassa Stuttgartissa syyskuun alussa, jolloin suomalaisista kukaan ei saavuttanut suoraa olympiapaikkaa. Rytmisen voimistelun tason noususta Suomessa kertoo kuitenkin se, että kaikki MM-kisaan osallistuneet suomalaiset saivat paikan Test Eventiin. Joukkueessamme huhtikuussa voimistelevat Joukin ohella yksilövoimistelijoista Ekaterina Volkova ja lisäksi rytmisen maajoukkue.

Joukin harjoittelu alkaa peruskuntokaudella ja muutamien uusien ohjelmien koreografiatyöllä. Toivomme, että näemme jonkin uuden olympiaohjelman jo Rekolan Raikkaan joulujuhlassa 13.12.

Jouki harjoittelee Tampereen Voimistelijoissa Titta Heikkilän johdolla. Harjoittelua täydennetään leireilemällä Bakun valmennuskeskuksessa, jossa yhteistyö valmentaja-koreografi Mariana Vasiljevan kanssa jatkuu.

Jouki itse analysoi Stuttgartin MM-kisaa kolumnissaan.

VALMENTAJA IRINA PETUKHOVA TULI REKOLAN RAIKKAAN RYTMISTEN VAHVUUTEEN

Uusi minirytmisten ryhmä sunnuntaille, opetus suomeksi ja venäjäksi

Rekolan Raikkaan rytminen voimistelu on saanut vahvistusta osaamiseensa. Valmentaja Irina Petukhova aloitti meillä tämän syyskauden alussa. Irina on valmistunut liikunnanopettajaksi Petroskoin yliopistosta. Hänellä on pitkä valmentajakokemus rytmisestä voimistelusta. Hän vahvistaa myös Raikkaan tuomarityön osaamista: tuomaritutkinnon kansallinen taso 1.

Irina Petukhovan päätavoite tälle syksylle on viedä omassa henkilökohtaisessa valmennuksessaan olevia nuorten sarjan voimistelijoita SM-kilpailuihin. Lisäksi hänen valmennusryhmäänsä kuuluu prejunioreita ja lastensarjojen luokkakilpailutasoisia urheilijoita.

Valmennusryhmien opetuskielet ovat suomi ja venäjä.


Uusi minirytmisten ryhmä

Irina Petukhova käynnistää uuden minirytmisten ryhmän syyskuun aikana.

Ryhmä voimistelee sunnuntaisin klo 10-11 Varia ammattiopiston liikuntasalissa, Talvikkitie 119. Ensimmäinen tunti on sunnuntaina 6.9., mutta mukaan pääsee vielä seuraavinakin viikkoina. Tähän ryhmään voimme ottaa myös nelivuotiaita voimistelijoita. Suositeltava ikä alle 7 vuotta.


Ilmoittautumiset ja kyselyt:

Ulla Palonen-Tikkanen, rytmisen jaoston puheenjohtaja, 040 748 8275

RYTMISEN VOIMISTELUN VALMENNUSRYHMÄT SYYSKAUDELLA 2015

Rekolan Raikkaan rytminen voimistelu jakautuu syyskaudella neljään toiminnalliseen ryhmään. Näiden välissä toimii Noste-järjestelmä siten, että voimistelija voidaan nostaa isompien valmennusryhmään harjoittelijaksi, mutta noste voi myös kokeilun jälkeen palata aikaisempaan ryhmäänsä.

Kokeilujaksot kaikissa valmennusryhmissä ovat vähintään kuukauden mittaisia ja maksullisia. Minirytmisten kohdalla päätös jatkaa kokeilukuukauden jälkeen tarkoittaa sitä, että sen jälkeen voimistelija sitoutuu harjoittelemaan koko kauden (syys- ja kevätkaudet), jolloin lopettamiset voivat tapahtua vain puolivuotiskauden vaihtuessa. Suuren kokeilijoiden määrän vuoksi emme voi järjestää ilmaisia kokeilujaksoja emmekä suosittele kuukautta lyhyempää kokeilua.

 

1.     Nuorten valmennusryhmä

-          Iältään 12-16-vuotiaita (syntyneet 1999-2003)

-          Luokkajärjestelmän tasot: 4.-6. luokat ja junioreiden mestariluokka, kun ikävaatimus 13 vuotta täyttyy.

-          Valmentautuvat yksilövoimistelijoina kisoihin. Voivat harjoitella myös joukkueohjelmaa sekä duo- ja trio-ohjelmia.

-          Voimme ottaa ryhmän harjoitteluun mukaan muutaman harrastevoimistelijan, jolla on jo voimistelutaustaa joko rytmisessä voimistelussa tai muissa lähilajeissa.

-          Vastuuvalmentaja Jasmin Josefsson.

Voimme ottaa ryhmään mukaan enimmillään kolme uutta voimistelijaa. Harjoittelu käynnistyy ma 27.7.-to 30.7. klo 11-14 Lumon tanssisalissa. Valmennusleiri järjestetään Kisakeskuksen urheiluopistossa 3.8.-7.8. Syyskauden kalenterin mukainen harjoittelu alkaa 11.8.,  jolloin voimistelija voi vielä aloittaa ryhmässä, ellei pääse aiemmin aloittamaan. Elokuun harjoittelukalenterimme tiedotamme kotisivuillamme www.rekolanraikas.fi.

Uudet voimistelijat, yhteydet rytmisen jaoston puheenjohtaja Ulla Palonen-Tikkaseen, puh. 040 748 8275.

 

2.     Lasten kilparyhmä

-          Iältään 8-11-vuotiaita (syntyneet 2004-2007).

-          Luokkajärjestelmän tasot: VoimisteluAsemat ja 1.-3. luokat.

-          Vastuuvalmentaja Jasmin Josefsson.

Harjoittelu käynnistyy ma 27.7.-to 30.7. klo 11-14 Lumon tanssisalissa. Valmennusleiri järjestetään Kisakeskuksen urheiluopistossa 3.8.-7.8. Syyskauden kalenterin mukainen harjoittelu alkaa 11.8., jolloin voimistelija voi vielä aloittaa ryhmässä, ellei pääse aiemmin aloittamaan. Elokuun harjoittelukalenterimme tiedotamme kotisivuillammewww.rekolanraikas.fi.

Uudet voimistelijat, yhteyden rytmisen jaoston puheenjohtaja Ulla Palonen-Tikkaseen, puh. 040 748 8275.

 

3.     Lasten kilparyhmät: Helmet ja Pienet Helmet

-          Iältään 7-9-vuotiaita (syntyneet 2005-2007).

-          Luokkajärjestelmän tasot: VoimisteluAsemat ja 1.-2. luokka.

-          Harjoittelee myös joukkueohjelmaa.

-          Helmet käy myös esiintymässä joukkueohjelmallaan.

-          Vastuuvalmentaja Salla Hanski.

Harjoittelu käynnistyy ma 27.7.­-to 30.7. klo 11-14 Lumon tanssisalissa. Valmennusleiri järjestetään Kisakeskuksen urheiluopistossa 3.8.-7.8. Syyskauden kalenterin mukainen harjoittelu alkaa 11.8.,  jolloin voimistelija voi vielä aloittaa ryhmässä, ellei pääse aiemmin aloittamaan. Elokuun harjoittelukalenterimme tiedotamme kotisivuillammewww.rekolanraikas.fi.

Rytmisen voimistelun jaostossa Helmien toiminnasta vastaa Hanna Levijärvi. Ilmoittautumiset ja yksilöllinen valmennussuunnittelu Hannan kanssa, puh. 040 7532 976,hanna.levijarvi@gmail.com

 

4.     Minirytmiset

Ilmoittautumiset ja tiedustelut 10.8. mennessä. 

Myös edellisellä kaudella voimistelijoiden pitää ilmoittautua.

Keväällä aloittaneet ja uudet voimistelijat, ottakaa yhteys rytmisen jaoston puheenjohtaja Ulla Palonen-Tikkaseen, puh. 040 748 8275. Suunnittelemme muuhun valmennustoimintaamme integroidun toiminnan, kun ilmoittautuminen on päättynyt. Todennäköinen harjoitteluaika on sunnuntai-iltapäivällä Varia-ammattiopiston liikuntasalissa (Talvikkitie 119, Koivukylä). Kalenteritiedot julkaistaan osoitteessa www.rekolanraikas.fi ja ilmoittautuneille myös sähköpostitse.

Harjoittelun sisältö:

-          Perusvoimistelun ja akrobatian alkeet.

-          Välinekäsittelyn alkeet.

-          Sirkustaitoja ja temppuratoja.

-          Yksi naruohjelma koko ryhmälle kauden aikana esitettäväksi kokonaisuudeksi.

-          Kevätkaudella variaatio jouluksi valmistettavasta naruohjelmasta.

-          Voivat harjoitella VoimisteluAsemalle, erityisesti TUL:n Suur-Helesingin piirin Helmiasemalle.

Syyskauden kalenterin mukainen harjoittelu alkaa Minirytmisten osalta syyskuun alussa. Kausi päättyy joulujuhlaan joulukuun puolivälissä.

 

JOUKI TIKKASELLE WORLD CLASS GYMNAST –TUNNUSTUS

Jouki Tikkanen on saanut Kansainvälisen voimisteluliiton FIG:n tunnustuksen: World Class Gymnast.

Voimisteluliiton puheenjohtaja Anne Martikainen luovutti tunnustuspalkinnon, kultaisen pinssin, Joukille rytmisen voimistelun MM-kisajoukkueen tiedotustilaisuudessa.

Joukkue matkustaa torstaina 3.9.2015 Stuttgartiin Saksaan, jossa maanantaina 7.9. käynnistyvät MM-kisojen karsintakierrokset.

FIG esittelee Joukin etusivullaan tänään.

Uutisesta avautuu linkki Joukin haastatteluun Stuttgartin MM-kisan aloitustunnelmissa.

Joukin koko haastattelu ja videoesitys

 

ELSA ANTTILA JA SISSI LEVIJÄRVI TOIVAT KULTAMITALIT MOSKOVAN KISASTA, MATILDA MALMIAHO SAI PRONSSIA

Rekolan Raikkaan rytmiset voimistelijat oli kutsuttu toukokuun viimeiseksi viikonlopuksi Moskovaan Lasten ja nuorten urheilukoulu numero 1:n järjestämään suureen kilpailuun. Meiltä mukana oli kuusi voimistelijaa ja valmentajana Jasmin Josefsson ja tuomarina Salla Hanski.

Kyseessä oli ikäkausikilpailu, jossa Rekolan tytöt osoittivat erinomaiset kilpailijan kykynsä. Kaksi pientä voimistelijaamme, Elsa Anttila ja Sissi Levijärvi voittivat kultamitalit. Nuorten sarjassa Matilda Malmiaho saavutti pronssimitalin

Elsa Anttila voitti 2005 syntyneiden kilpailun B, jossa 19 voimistelijaa suoritti vapaaohjelman ja yhden välineohjelman. (Kilpailussa A voimistelijat tekivät kaksi välineohjelmaa). Elsan pisteet olivat korkeat: vapaasta 11,050 ja vanteesta 10,00, yhteensä 21,050. Toiseksi sijoittui Dajana Inozemtseva (20,650) ja kolmanneksi Ksenija Turuntajeva (20,350).

Jos haluat tarkemmin näkyviä tulosliuskoja, lähetä sähköpostitse tilaus osoitteeseen: ulla.palonen-tikkanen@reumaliitto.fi.

Tulokset sarjasta 2005 B:

 

Sissi Levijärvi voitti kultaa sarjassa 2006-syntyneet B. Sissi esitti kilpailussa vapaaohjelmansa ja sai myös korkeat pisteet 10,950. Hopealle sijoittui Sofia Ten (10,850) ja pronssille Aleksandra Kurtshenko (9,950). Sarjassa oli 11 voimistelijaa.

Tulokset sarjasta 2006 B:

Matilda Malmiaho osallistui 2001-syntyneiden kilpailuun vanne- ja keilaohjelmillaan. Matildan ohjelmat kulkivat hyvin tuottaen myös korkeat pisteet: vanne 12,500 ja keilat 12,150 yhteensä 24,650. Sarjan voitti erittäin kovatasoinen Kamilla Zhashujeva (31,850), ja hopealle sijoittui Maria Vorobeva (26,650). Matilda sai 12 kilpailijan kisassa pronssimitalin.

Tulokset sarjasta 2001:

Kisassa järjestäjät painottivat sarjaa 2004-syntyneet. Osallistujia oli 33 ja kaikilla neljä kilpailusuoritusta, vapaa ja kolme välinettä. Rekolasta sarjaan osallistui kolme voimistelijaa, jotka suorittivat vapaan ohella vanne-, naru- ja pallo-ohjelmansa.

Suomalaisista parhaalle sijalle voimisteli Peppi Haataja, sijoitus 16 ja pisteet 38,900. Mimosa Malmiaho oli sijalla 19, pisteet 38,450. Polyxeni Ioannidou oli sijalla 23, pisteet 37,050.

Tulokset sarjasta 2004:

Tulokset on suomalaisnimien osalta kirjoitettu latinalaisin aakkosin, muut nimet kyrillisin aakkosin.)

 

Kuvat Jasmin Josefsson:

 Elsa Anttila ja kultamitali Moskovasta.

Elsa_Moskova2.jpg

Sissi Levijärvi, kultamitali ja voittopokaali Moskovasta.

Sissi_Moskova.jpg

Matilda Malmiaho (oikealla) taituroi vanteella ja keiloilla pronssille Moskovassa. Keskellä kultamitalisti Kamilla Zhashujeva ja vasemmalla hopeamitalisti Maria Vorobeva.

Matilda_Moskova.jpg

 

Kiitoksemme!

Suuret kiitoksemme Moskovalaiselle urheilukoululle numero 1, että Rekolan Raikkaan voimistelijat saivat osallistua upeaan kisaanne!

Kiitokset Paasirovan perheelle joukkueemme erinomaisesta huollosta ja lämpimät terveisemme moskovalaisille perheille majoituksesta, kuljetuksista ja kaikesta hienosta, mitä voimistelijamme saivat osakseen.

Erityiskiitoksemme Ilja Penkinille yhteyksien hoidosta moskovalaisen seuran ja Rekolan Raikkaan kesken. Kiitokset Jasmin Josefssonille ja Salla Hanskille ryhmäjohtajuudesta Moskovassa.

 

 

 

 

 

RYTMISTEN KEVÄTKARNEVAALIT

Ryhma_03_kopio.jpg

Rytmisten Kevätkarnevaalissa Rekolan koululla menossa kilparyhmän yhteisesitys. Elsa Anttila esittää siltakaadon, muut seuraavat. Rivissä vasemmalta Peppi Haataja, Polyxeni Ioannidou, Mimosa Malmiaho, Sissi Levijärvi ja Sara Paananen. Kuva Ville Levijärvi.

XeniaMimosa.jpg

Polyxeni Ioannidou ja Mimosa Malmiaho vauhdissa Kevätkarnevaalin duo-esityksessään. Kuva Ville Levijärvi.

IMG_7696_kopio.JPG

Rytmisten yhteiskuvia otettiin Kevätkarnevaalien ilmapallojen alla. Kuva Ville Levijärvi.

TUL:n voimistelun ja tanssin vuosisuunnitelmaa 2015-2016 hiottiin Kokkolassa

TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto kokoontui heinäkuun alussa 2.7.-3.7. Kokkolaan perinteiseen kauden suunnittelukokoukseensa. Jaosto käsitteli kaikkien toimintaansa kuuluvien lajien keskeiset asiat. Jaoston lajeja ovat joukkuevoimistelu, rytminen voimistelu, telinevoimistelu, aerobic ja ryhmätanssi. Näistä joukkuevoimistelussa ja ryhmätanssissa jaosto organisoi TUL:n mestaruuskisoja ja tukee muita lajeja mm. leirien järjestämisessä ja asiantuntija-avussa. TUL:n paras urheilija 2014 on aerobicin huippunimi Laura Vihervä Valkeakosken Koskenpojista. Rekolan Raikkaalla on jaostossa edustajansa mukana ja hän on rytmisen voimistelun jaoston puheenjohtaja Ulla Palonen-Tikkanen.

 

Voimistelu- ja tanssijaosto järjestää alkavalla kaudella 19.9.-20.9. Kisakeskuksessa joukkuevoimistelun kutsuleirin TUL:n mestaruuskilpailujen sijoitusten pohjalta. Leirille valittiin Kokkolan kokouksesta Rekolan Raikkaasta joukkuevoimistelun valmennusryhmä Selena ja sen valmentajat Heidi Laiho ja Riikka Mäkäräinen. Riitta Ahlsten, joka kokoaa leirin ohjelmaa, on kutsunut ohjaajaksi Raikkaasta Jouki Tikkasen, joka ohjaa leirillä välinetekniikkaa ja venyttelyä. Ohjelmasta on muodostumassa erittäin korkeatasoinen ja myös hakemuksia leirille oli nyt enemmän kuin vuosikausiin. (Julkaisemme ohjelmatiedot, kun ne ovat lopullisesti valmiina.)

Toinen Kisakeskuksessa järjestettävä leiri, jossa jaosto on tukijana, on rytmisen voimistelun kilpailevien voimistelijoiden valmennusleiri 3.8.-7.8. Leirin järjestelyt ja valmennus ovat Rekolan Raikkaan rytmisen voimistelun jaoston tehtävänä. Leirin ensimmäinen ilmoittautumispäivä on jo takana, mutta voimme ottaa mukaan muutaman jälki-ilmoittautuneen 10.7. mennessä. Yhteydet enää tässä vaiheessa vain puhelimitse: Ulla Palonen-Tikkanen, 040 748 8275.

Kokkolan_kokous_kesalla_2015_pienennos.jpg

TUL:n voimistelu- ja tanssijaosto koolla Kokkolassa puheenjohtajansa huvilalla. Kuvassa vasemmalta jaoston puheenjohtaja Maria-Liisa Tuomisto (Kokkolan Jymy), rytmisen voimistelun edustaja Ulla Palonen-Tikkanen (Rekolan Raikas), jaoston sihteeri Aira Ikonen (TUL ja Rantaperkiön Isku) sekä joukkuevoimistelun kansainväliset tuomarit Outi Havia (Helsingin Jyry) ja Leena Starck (Helsingin Kotkat). Kuvaajana on joukkuevoimistelun edustaja Eeva-Liisa Hämäläinen (Turun Jyry). Jaosto valmisti lounaansa yhteistyössä kuistille. Salaatin kokosi Rekolan Raikkaan edustaja.

Rytmisten kevään viimeisessä luokkakisassa kolme nousua ylempään luokkaan

Rekolan Raikkaan rytmiset voimistelijat olivat kuuden tytön voimin mukana kevään 2015 viimeisessä luokkakisassa 23.5.-24.5. Lumossa. Luokkanousuun voimistelivat Mimosa Malmiaho, Polyxeni Ioannidou ja Sissi Levijärvi. Matilda Malmiaho esiintyi vahvasti 6. luokassa, mutta luokkanousua mestariluokkaan ei vielä odotettu, koska luokan vaatimustaso edellyttää paljon harjoittelua ja uusien vaikeusosien vakiinnuttamista osaksi ohjelmia.

Matilda Malmiaholla vahva kisa 6. luokassa

Matilda Malmiaho voimisteli ensimmäistä kertaa 6. luokassa ja sai hyvät kilpailusuoritukset ja pisteet kovassa seurassa. Luokkaan osallistui 29 voimistelijaa ja siinä kisassa Matildan sijoitus 15. oli erinomainen. Matilda nousi luokkaan marraskuun 2014 viimeisenä viikonloppuna sijoittuen silloin 5. luokassa hopealle kisassa, jossa oli 31 voimistelijaa. Tästä on nyt hyvä jatkaa, kun ensimmäinen koitos 6. luokassa on nyt takana.

Tulokset:

  1. Aurora Arvelo, Olarin Voimistelijat, 47,217
  2. Sofia Emelianov, Suomalainen Voimisteluseura, 46,683
  3. Nelli Snell, Elise, 46,367
  4. Erika Lappalainen, Suomalainen Voimistleuseura Vantaa, 45,667
  5. Lila Vanhamäki, Tampereen Voimistelijat, 45,350
  6. Sofia Halme, Suomalainen Voimisteluseura Vantaa, 45,217

15. Matilda Malmiaho, Rekolan Raikas, 40,133

Kisassa oli 29 voimistelijaa.

 

Mimosa Malmiaho ja Polyxeni Ioannidou nousivat 4. luokasta 5. luokkaan

Neljännen luokan kilpailu oli luokkakilpailujen viime vuosien tapaan mammuttikisa, kun osallistujia oli 63 heistä 62 suoritti 3 ohjelmaa, vapaan ja 2 välinettä.

Mimosa Malmiaho ja Polyxeni Ioannidou onnistuivat suorituksissaan sijoille 15 ja 20. Sijoitukset tuovat heille luokkanousun, kun nostoprosentti on 30. Valmentaja Jasmin Josefsson kommentoi kisaa kertomalla, että varsinkin Polyxeni Ioannidoun voimistelun taso on noussut kovan treenin tuloksena, mikä näkyy erityisesti jalkatyön kehittymisenä.

Tulokset:

  1. Stina Parri, Suomalainen Voimisteluseura Espoo, 36,550
  2. Emilia Helin, Elise Järvenpää, 28,650
  3. Helene Hirvonen, Suomalainen Voimisteluseura Espoo, 28,000
  4. Alexa Turunen, Suomalainen Voimisteluseura Espoo, 27,550
  5. Nanaka Takegata, Turun Liikuntaseura, 26,100
  6. Johanna Leppinen, Hämeenlinnan Voimisteluseura, 26,050

15. Mimosa Malmiaho, Rekolan Raikas, 24,450

20. Polyxeni Ioannidou, Rekolan Raikas, 23,800

Kilpailussa oli 63 osallistujaa.

Sissi Levijärvi 3. luokkaan

Toisen luokan kisa oli myös suuri, mukana 103 voimistelijaa kukin kahdella kilpailusuorituksella. Rekolan Raikkaasta parhaiten selviytyi Sissi Levijärvi 10. sijallaan. Aivan kärkeen sijoittui isoja ja kokeneita tyttöjä, jotka joutuvat kauhomaan läpi luokkajärjestelmän kohti omaa tasoaan, kun säännöt niin määräävät.

Tulokset:

  1. Katarina Kevis, Elise Järvenpää, 20,450
  2. Alisia Kaleininkaite, Elise, 19,350
  3. Alli Laaksonen, Olarin Voimistelijat, 19,250
  4. Viliina Sipilä, Elise Vantaa, 17,550
  5. Alisa Karukannas, Jyväskylän Voimistelijat, 17,500
  6. Linnea Louvanto, Turun Liikuntaseura, 17,350

10. Sissi Levijärvi, Rekolan Raikas, 17,100

Rekolan Raikkaan Jessica Silomaa ja Senni Haapala sijoittuivat kategoriaan 4 ja jatkavat 2. luokassa.

Kisassa oli 103 voimistelijaa.

Kisasivut ja kaikki tulokset:

http://www.voimisteluseura.fi/tapahtumat/2015/luokkakilpailut-kevat-2015-lumo/

 

 

Rytmiset TLS-Cupissa hyviin sijoituksiin ja vahvoihin kilpailusuorituksiin

Rekolan Raikkaan rytmiset voimistelijat osallistuivat Turun Liikuntaseuran järjestämään TLS-Cup-kisaan 25.4.-26.4.2015. Rekolalaiset osallistuivat suuren tapahtuman ikäkausikisaan. Samalla käytiin myös Voimisteluliiton virallinen välinekilpailu ja myös VoimisteluAsema.

Rekolan Sissi Levijärvi voimisteli vahvan kilpailun 8-9-vuotiaiden 2-ottelussa sijoittuen upeasti neljänneksi 25 voimistelijan joukossa.

Valmentaja Jasmin Josefsson kertoi Sissin kisasta, että nuori voimistelija osoitti hyviä kilpailijan ominaisuuksia ja venyi ohjelmissaan maksimiinsa suuressa kilpailjajoukossa. Kaikki piruetit pyörivät vaaditun määrän ja tasapainot olivat pitäviä blance-tasapainoa lukuunottamatta. Suoritukset olivat siistejä, joten pistevähennyksiin ei ollut paljonkaan aihetta.


Tulokset, 8-9-vuotiaat:

  1. Mimosa Turunen, Turun Naisvoimistelijat, 18,300
  2. Aurora Pohjanvirta, Suomalainen Voimisteluseura, 15,867
  3. Linnea Louvanto, Turun Liikuntaseura, 15,567
  4. Sissi Levijärvi, Rekolan Raikas, 14, 917
  5. Toini Antila, Turun Naisvoimistelijat, 14,300
  6. Angelina Morozyuk, Suomalainen Voimisteluseura Espoo, 14,167

Seuraaville sijoille 7-25 voimistelleet saivat kisassa alle 14 pistettä.

Elsa Anttila voimisteli myös hyvät kisaohjelmat 10-vuotiaiden kaksiottelussa sijoittuen kuudenneksi.

Tulokset, 10-vuotiaat:

  1. Sofia Egorova, Elise Järvenpää, 19,733
  2. Alisa Karpenko, Turun Naisvoimistelijat, 17,933
  3. Jenny Närjä, Elise, 17,767
  4. Emilia Helin, Elise Järvenpää, 17,750
  5. Vilma Kangas, Turun Naisvoimistelijat, 17,600
  6. Elsa Anttila, Rekolan Raikas 15,550

Kilpailussa oli 13 voimistelijaa. 

Yksitoistavuotiaiden sarjassa Rekolan Raikkaalla oli mukana 3 voimistelijaa, joista Peppi Haataja voimisteli parhaaseen tulokseen sijoittuen 16 voimistelijan joukossa hyvin neljänneksi. Mimosa Malmiahon sijoitus oli heti Pepin jälkeen viides ja Polyxeni Ioannidoun myös hyvin kahdeksas.

Tulokset, 11-vuotiaat:

  1. Sini Jantunen, Elise Järvenpää, 18,167¨
  2. Kerttu Viitakangas, Turun Naisvoimistelijat, 17,617
  3. Aurora Hietikko, FLEX, 16,783
  4. Peppi Haataja, Rekolan Raikas, 16,533
  5. Mimosa Malmiaho, Rekolan Raikas, 16,017
  6. Gabriella Sokolova, Turun Naisvoimistelijat, 15,983
  7. Suvi Vartiainen, Elise Järvenpää, 15,833
  8. Polyxeni Ioannidou, Rekolan Raikas, 14,667

Kilpailussa oli 16 voimistelijaa.

Linkki kaikkiin tuloksiin, josta näkyvät myös välinekohtaiset tulokset:

http://tls.sporttisaitti.com/?x103997=199275


Kuvat: Jasmin Josefsson

Sissi_Elsa_Peppi_ja_Xenia_TLS-Cup_2015.jpg

TLS-Cupissa mukana: vasemmalta edessä Sissi Levijärvi ja Elsa Anttila, takana Peppi Haataja ja Polyxeni Ioanidou.





Elsa_1_TLS-Cup_2015.jpg

Elsa Anttila valmistautuu kisaan.

Mimosa_ja_Polyxeni_TLS-Cup_2015.jpg

Vasemmalta Mimosa Malmiaho ja Polyxeni Ioannidou. 

RYTMISTEN KEVÄTKARNEVAALI PALMUSUNNUNTAINA 29.3.2015

Tervetuloa Rytmisten Kevätkarnevaaliin omat joukot ja kaikki, jotka haluatte tutustua meihin.

Kutsumme myös Rekolaa kiertelevät pienet trullit esiintymään Catwalkilla klo 12 alkaen (mielellään ennakkoilmoittautumiset, katso yhteystiedot lopussa).

 KÄSIOHJELMA 

Paikka: Rekolan koulu liikuntasali

Varattu aika klo 9.00 – 15.00

Kulku koulun pääoven viereltä oikealta suoraan liikuntasaliin. Pääovet eivät ole käytössä.

Käytössämme:

-          liikuntasali

-          näyttämö

-          kellarikerroksen pukuhuoneet, joissa pienet WC-tilat

knnykuvat_syksy_2014_alkuvuosi_2015_379.jpg

Mimosa, Elsa ja Xenia ovat Rekolan Raikkaan iloisia rytmisiä.

 

Päivän aikataulu:

-          Salin järjestelijät saapuvat klo 9.

-          Valmentajat ja voimistelijat saapuvat klo 10 alkaen. Harjoitteluvuorot ja tarkat saapumisajat vielä minuuttiaikataulutetaan valmennusryhmittäin.

-          Voimistelijoiden lämppä ja kenraaliharkka näyttämöllä klo 10 – 11 (vanhemmat voivat ulkoilla tällä välillä).

-          Omien voimistelijoittemme esitykset klo 11 -12 (12.20). Myös vierailijat voivat tulla seuraamaan esityksiä.

-          Kutsumme Rekolaa kiertelevät pienet trullit esiintymään Catwalkilla klo 12 alkaen. Trullit voivat esiintyä trullipuvuissaan, lajina on trulli (noita)tanssi, välineenä noitaluuta, tai esitykset ilman välinettä.

-          Evästauko ja teatteriryhmän saapuminen klo 12.30. Lavasteiden rakentaminen.

-          Lastenteatteriesitys alkaa klo 13.00, kesto noin 45 minuuttia

-          Kuka haluaa, voi lähteä kotiin klo 13.45.

-          Turnaus- ja kisakestävyyttä omaavat voivat jatkaa teatterilaisten työpajassa klo 14.15 asti.

-          Hengailua ja kotiinlähtö.

-          Salin siivous klo 14.30-15.00.

 

juliste_lilliputit.jpeg

Lastenteatteriesitys Lilliputit saapuu Rekolaan!

 

Esitys klo 13.00 alkaen Rekolan koulun liikuntasalissa.

Tervetuloa kaikki lähiseudun lapset ja perheet.

Ikäsuositus:

-          minirytmiset ja kaverit, ikä 6 - 7 vuotta

-          lasten valmennusryhmien voimistelijat ja kaverit, ikä 8 ­­­– 9 vuotta

-          prejunioreiden valmennusryhmien voimistelijat ja kaverit, ikä 10 – 11 vuotta

-          sekä kaikki teatterista, voimistelusta ja karnevaalista kiinnostuneet, sopeutuvat kaikenikäiset

lilliputit15_kuvassa_heidi_haiko_kuvaaja_mervi_palonen.jpg

Heidi Haiko ja Lilliputti-nuket saapuvat esiintymään Rekolaan. Kuvassa he viettävät vapaa-aikaa Lappeenrannassa ennen pitkää matkaansa.

Lilliputit on tarina kuusivuotiaasta Martta-tytöstä, joka asuu äitinsä ja isänsä kanssa.

Martalla on kolme erityisen rakasta lelua, jotka asuvat Martan huoneen nukkekodissa: Nalle, Barbi ja Herra Joustin.

Martta rakastaa leikkimistä, mutta perheen arki on usein niin kiireistä, ettei leikille tahdo jäädä aikaa. Äiti hoputtaa, isä hoputtaa ja aina on niin kiire kiire kiire kiire...

Eräänä aamuna Martta herää pehmoisesta ja tutusta sängystä, mutta se ei olekaan Martan oma sänky! Sehän on Nallen sänky!

 

Hetki menee ihmetellessä, kun Martta on kutistunut aivan pikkuiseksi.

Riemulla ei ole rajaa, kun kenelläkään ei ole kiire ja aikaa on vain leikkiin.

Tarinassa tavataan myös kolme Martan kummitätiä, mutta he eivät olekaan aivan tavallisia tätejä. Tädeillä on erityisen rikas mielikuvitus, ja heillä on aina vauhti päällä. Saavatpa täditkin paikkansa Martan ja lelujen seikkailusta.

Martan – kuten kenen tahansa lapsen – tärkein tehtävä on leikkiminen. Leikkimiseen riittää usein vain hitunen mielikuvitusta, ja siitä alkaa seikkailu!

Tervetuloa mukaan Martan maailmaan!

Esitys sisältää lauluja ja tanssia, ja se on katsojia osallistava.

 

Lilliputit on esitys, johon nuori, juuri teatterialan ammatteihin valmistunut ja valmistuva ryhmä on saanut kulttuuriapurahan.

Ryhmä kiertää esityksensä kanssa ympäri maata.

Heidän pääpaikkansa on Lappeenrannassa.

 

Esitysteksti: Heidi Haiko ja Sanja Laaninen

Ohjaus: Sanja Laaninen, teatteri-ilmaisun ohjaaja

Rooleissa: Heidi Haiko ja Turkka Kylliäinen

Puvustus ja nukkien rakennus: Ella Silvennoinen

 

 

Pääsyliput:

-          Aikuisten liput 7,00 euroa, lipulla kaikki esitykset (teatteriesityksen osuus 5 euroa, omien voimistelijoittemme esitykset 2 euroa).

-          Lasten liput 5,00 euroa. Tällä lipulla kaikki päivän ohjelmat.

-           

Myymme lippuja ovella, mutta suurten ryhmien lippuvaraukset olisi hyvä kertoa etukäteen / Ulla 040 748 8275 (mieluiten soitto).

 

Karnevaaliterveisin ja lisätietoja kyselijöille antaen!

Ulla Palonen-Tikkanen, 040 748 8275

Rekolan Raikas ry

Rytmisen voimistelun jaosto, puheenjohtaja

Jaoston muut vastuulliset toimijat: Sari Anttila ja Hanna Levijärvi

 

 

REKOLAN RYTMISILLÄ HUIKEA KISAVIIKONLOPPU 14.-15.3.2015

Rekolan Raikkaan rytmiset ottivat näkyvän kansallisen aseman kisaviikonloppuna 14.3.-15.3.2015 Kampin liikuntakeskuksessa Helsingissä järjestetyissä ensimmäisissä EM-karsinnoissa ja luokkakisoissa.

Rekolan Jouki Tikkanen avasi kansallisen kilpailukautensa EM-karsintasarjan ensimmäisessä vaiheessa. Hän on vahvasti kiinni EM-edustuksessa ennen toista karsintaa, joka järjestetään Kisakallion Urheiluopistossa perjantaina 20.3. Tikkanen sijoittui tässä vaiheessa karsinnan toiselle sijalle Elisen Ekaterina Volkovan jälkeen. Kaulaa rankingkolmosta pitävään Inessa Rifiin muodostui ensimmäisessä karsinnassa kuitenkin jo melko paljon, joten jos ihmeitä ei matkalla satu, niin Volkova ja Tikkanen ovat jo lähtökuopissa. Edellisissä EM-kisoissa kaksi vuotta sitten tämä parivaljakko työskenteli ensimmäistä kertaa arvokisoissa yhdessä ja saavutti suomalaisittain historiallisen 10. sijan tiimikisassa.

Tikkanen avasi kilpailukautensa jo maaliskuun ensimmäisellä viikolla Azerbaidzanin avoimissa mestaruuskilpailuissa. Siellä neliottelussa pisteet olivat mukavasti 64:n yläpuolella: vanne 16,066, pallo 14,966, keilat 16,5 ja nauha 16,55 (yhteensä 64,082). Jouki oli mukana kisan välinefinaaleissa kaikissa muissa välineissä paitsi pallolla, jossa tuli neliottelussa se suuri virhe eli viimeisen vaikean masterin menetys.

Jouki sai EM-karsinta ykkösessä pisteitä 63,650 ja ensimmäiselle sijalle noussut Volkova 65,600 ja kolmanneksi sijoittunut Rif 57,050. Joukin suorituksissa oli vielä tässä vaiheessa kautta jokaisella välineellä isoja virheitä, myös parhaat pisteet (16,55) ja ykkösrankingin antaneessa pallossa oli yhden tasapainon kaatuminen ja tanssisarjan menetys pallon lattiapomppuun. Erittäin vaikea uusi vanneohjelma kulki hyvin ilman pudotuksia ja virheitä. Yleisö hieman protestoi alhaisia pisteitä 16,00, mutta ohjelmassa näkyi ongelmia vaikeusosien saamisessa kasaan, mistä alhaiset pisteet. Keiloissa oli vaikeassa uudessa masterissa tiputus ja lisäksi toinen pikkutiputus lipsahduksena, pisteet vain 15,150. Nauhassa Joukilla meni lopussa roimasti pisteitä nauhan takertumisesta ja vielä nauhanpään rajanylityksestä (15,950).

Jouki oli tyytyväinen vaikeiden uusien ohjelmien läpiviemisestä karsinnassa. Vauhti suorituksissa oli tosin niin kovaa, että matto oli jäädä liian pieneksi, joten hän joutui jarruttamaan mm. hyppyelementtejään liian korkein hypyin, jolloin liito jäi vähäiseksi ja hyppyelementit nollautuivat D-pisteissä. Hän kertoi, että jokainen viikko lisää harjoittelua tuo nyt vakautta ohjelmiin. Viime kauteen verrattuna kehitystä on tapahtunut roimasti. Ilmaisu ja vaikeus ovat kasvaneet. Nyt vain lisää ohjelmien toistoja, niin tulosta tulee.

Hienot luokkanousut

Peppi Haataja pääsi EM-karsinnan kanssa samana viikonloppuna käydyssä luokkakisassa odotetusti omalle tasolleen. Peppi teki kolmannen luokan kisassa ehjät kilpailusuoritukset ja nousi 74:n voimistelijan joukossa sijalle 6. Peppi kasasi yhteispisteet 16,383 ja osasuorituksistaan vapaa 9,150 ja vanne 7,233. Kolmannessa luokassa kisannut nuori Elsa Anttila selviytyi myös hyvin ja sai luokkanousun sijallaan 21  (yhteispisteet 15,283, vapaa 8,950 ja vanne 6,333).

peppi.jpg

Peppi Haataja vapaaohjelman tasapaino-osassa.

Nyt meillä on neljä voimistelijaa neljännessä luokassa, kun Peppi ja Elsa nousivat Mimosa Malmiahon ja Polyxeni Ioannidoun rinnalle luokkaan. Menestystä kaikille neljälle tulevissa kovissa harkoissa ja kisoissa!

Ensimmäisen luokan voimistelijoistamme Tiina Pirhonen ja Sofia Kabonen sijoittuivat kategoriaan 1 ja saivat luokkanousun luokkaan 2. Helmet-joukkue kokoonpanolla Senni Haapala, Sofia Kabonen, Jessica Silomaa,Tiina Pirhonen suoriutui mukavasti toiselle sijalle ensimmäisen luokan vapaaohjelman kisassa ja pääsee jatkamaan luokassa 2, jossa on vuorossa pallo-ohjelma.

Aloituskisa Hämeenlinnassa

Nuorten SM-karsintaan syyskaudella tavoittelevat Matilda  Malmiaho ja Janika Rekilä aloittivat kilpailukautensa viikkoa aikaisemmin Hämeenlinnan Voimisteluseuran ikäkausikilpailuissa. Molemmat lähtivät ensimmäistä kertaa nuorten sarjan neliotteluun ja selviytyivät kovasta haasteestaan hyvin. Matilda oli kisassa sijalla 5/8 ja Janika 7/8.

Yksitoistavuotiaiden sarjassa Mimosa Malmiaho oli sijalla 9/25, Polyxeni Ioannidou 11/25 ja Peppi Haataja 16/24. Sarjan voitti Tampereen Lila Vanhamäki.

Sarjassa 8-10-vuotiaat Elsa Anttila oli sijalla 12/37 ja Sissi Levijärvi 24/37. Sissi oli ensimmäistä kertaa mukana kovassa kisassa ja selviytyi siitä todella upeasti.

 
mimosapeppi.jpg Elsa Anttila (vas.) ja Peppi Haataja.

JOUKI TIKKANEN HARJOITTELEE BAKUSSA

Jouki Tikkanen matkusti helmikuun 7. päivänä Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun harjoitusleirille. Tällä kertaa hän harjoittelee Bakun valmennuskeskuksessa viikon ajan. Helmikuun lopulla hän lähtee uudestaan Bakuun, silloin yhdessä valmentajansa Titta Heikkilän kanssa noin kahdeksi viikoksi. Samalla matkalla hän aloittaa kilpailukautensa Azerbaidzanin avoimissa mestaruuskilpailuissa.

Jouki kertoo, että valmentaja-koreografi Mariana Vasilieva muiden keskuksen valmentajien kanssa on vetänyt tehokkaita ja innostavia harkkoja. Ohjelmaan on kuulunut myös balettia ja päivittäiset hieronnat. Uudet kilpailuohjelmat alkavat jo tuntua kotoisilta ja Joukilla on rento tunne harkassa.

Kuva: Kontrolliharkassa Bakun valmennuskeskuksessa vasemmalta Jouki Tikkanen, Ayshan Baymarova, Gulsum Shafizada ja Zeynep Celep.

joukibakussa.jpg

JANIKA REKILÄLLE STIPENDI

Rekolan Raikkaan rytminen voimistelija Janika Rekilä on saanut Sinebrychoffin harrastestipendin.

Yhtiö on jakanut stipendejä nuorten keravalaisten harrastusten tukemiseksi vuodesta 2009, jolloin se täytti 190 vuotta. Yhtiö toimii Keravalla. Stipendejä voivat hakea 7­-17-vuotiaat keravalaiset nuoret esimerkiksi musiikki-, taide- tai liikuntaharrastuksiin.

Janika on Rekolan Raikkaan tänä vuonna 14 vuotta täyttävä rytminen voimistelija, joka asuu Keravalla.

Onnittelumme Janikalle stipendistä!

JOUKI TIKKANEN JA FINSOFFAT OY YHTEISTYÖHÖN

Rytminen voimistelija Jouki Tikkanen on solminut yhteistyösopimuksen Finsoffat Oy:n kanssa kaudelle 1.1.2015 – 31.12.2015. 

Finsoffat Oy:n tehdas ja tehtaanmyymälä toimivat Keravalla. Yhtiöllä on oma suurmyymälänsä Vantaalla Porttipuistossa. Lisäksi sillä on edustus noin sadassa liikkeessä maanlaajuisesti. Finsoffat tuottaa ja myy laajaa omaa sohvamallistoaan ja lisäksi tuoleja, ruokailuryhmiä, sänkyjä, patjoja ja pikkupöytiä. Finsoffat Oy on vuonna 1970 perustettu perheyritys. 

Joukin yhteistyöhön Finsoffien kanssa kuuluu tehtäviä markkinoinnissa. Yhtiöllä on logonäkyvyys hänen maajoukkuevaatetuksessaan.Yhtiön toimintaan, historiaan ja tuotteisiin voi tutustua osoitteessa: www.finsoffat.fi

JASMIN JOSEFSSONILLE VALMENTAJASTIPENDI

Rekolan Raikkaan rytmisen voimistelun vastuuvalmentaja Jasmin Josefsson on saanut TUL:n voimistelu- ja tanssijaoston myön- tämän valmentajastipendin.

Jaosto jakoi kolme valmentajastipendiä ansioituneille voimistelulajien valmentajille liiton naistoiminnan 95-vuotisjuhlassa Tampe- reen työväentalossa loppiaisena. Muut stipendit myönnettiin Erja Ukkolalle Kellon Työväen Urheilijoista ja Heli Alapihalle Karstulan Kisa-Veikoista.

Josefssonin ansioksi katsottiin vastuunotto Rekolan Raikkaassa uuden lajin, rytmisen voimistelun, valmennuksen ja sen periaatteellis- ten linjausten kehittämisestä.

Tampereen juhlatilaisuus oli lämmin tapahtuma, jossa kohtasivat liiton naistoiminnan aktiivit vuosikymmenien ajalta. Voimistelu- ja tanssijaoston puheenjohtajana toimii Maria-Liisa Tuomisto Kokkolan Jymystä ja sihteerinä Aira Ikonen TUL:sta ja Rantaperkiön Iskusta.

MINIRYTMISISSÄ MUUTAMA PAIKKA VAPAANA

Minirytmisissä on tilaa kahdelle, kolmelle uudelle 6-8-vuotiaalle voimistelijalle. Ryhmä voimistelee Varia ammattiopiston liikuntasalissa sunnuntaisin klo 13.45-14.45. Kevätkaudella valmentajana toimii Salla Hanski.

Kausi aloitetaan su 11.1.2015. Pikaiset yhteyden rytmisen jaoston puheenjohtaja Ulla Palonen-Tikkaseen, puhelin 040 748 8275.

EDELLISET VUODET

2014     2013     2012