Korona ohjeet

Kun tulet jumppatunneille, noudathan yleisiä valtakunnallisia korona ohjeita. Tällä hetkellä ei ole mitään rajoituksia eikä määräyksiä muuta kuin yleinen käsihygienia. Ei jumppiin sairaana.

Koulukohtaiset ohjeet ryhmien kohtaamisen vähentämiseksi:

Havukosken koulu

Saliin sisään ulko-oven puoleisesta (vasemmasta) ovesta ja oikeasta ulos. Samoin välinevarastoon vasemmasta sisään, oikeasta ulos.

Kytöpuiston koulu:

Jälkimmäisellä tunnilla odota käytävällä tai taaimmaisessa pukuhuoneessa, jonka kautta sisään saliin. Miehet voivat käyttää keskimmäistä pukuhuonetta molemmilla tunneilla.

Rekolan koulu:

2. tunnin osallistujat odottavat portaikossa ja tunnin päätyttyä menevät sisälle näyttämön kautta portaiden yläpäästä. 1. tunnin osallistujat odottavat, kunnes portaikko on vapaa. 

Havukosken nuorisotalo:

Edellinen ryhmä ryhmittyy salin toiseen reunaan tunnin lopussa. Seuraava ryhmä tulee sisään toiseen reunaan ja sitten vasta ensimmäinen ryhmä lähtee pois tai sitten edellinen ryhmä odottaa pukuhuoneen puolella; sen mukaan miten on sovittu. Ohjaaja ohjeistaa tarkemmin.

Yleiset ohjeet:

  • Käsien pesu saippualla aina ennen saliin tuloa. Salissa on myös käsidesiä.
  • Lainavälineen saa halutessaan puhdistaa ennen omaa käyttöä tarjolla olevalla aineella (ei käsidesillä) ja talouspaperilla.
  • Omassa käytössä olevan lattia-alueen saa samoin puhdistaa.
  • Voit käyttää hansikkaita.
  • Oma alusta.
  • Hikipyyhe on suositeltava.
  • Puhdista kädet taas uudestaan heti salista poistumisen jälkeen.
  • Älä tule tunnille, jos on vähäisiäkään flunssaoireita.