Seura
Seuraesittely:
Rekolan Raikas on vuonna 1929 perustettu urheiluseura. Alusta asti seuran tarkoituksena on ollut toimia yleisseurana ja hankkia laajalla lajivalikoimalla harrastajia riveihinsä. Tietyt lajit ovat aina olleet vahvoilla toiminnassa, mutta uusiakaan lajikokeiluja ei ole kaihdettu. Seuran alkutaipaleella toiminta rakentui paljolti hiihdon ja yleisurheilun ympärille. Vaihtelua ja kokeiluja ovat tuoneet mm. shakki, golf, triathlon, salibandy, pesäpallo, jalkapallo, nyrkkeily, voimailu ja painonnosto, uinti sekä pöytätennis. Näistä lyhyistä lajivierailuista triathlon toi myös kansallista sekä kansainvälistä menestystä ja teki Raikkaasta 1990-luvun Suomen parhaimpia triathlon seuroja. Triathlon, hiihdon ja yleisurheilun ohella ovat vastanneet seuran suurimmasta menestyksestä SM-tasolla.
Rekolan Raikas on Suomen Työväen Urheiluliitto TUL:n jäsen. TUL:n tavoitteena on huolehtia siitä, että kaikilla kansalaisilla olisi ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai varallisuuteen katsomatta mahdollisuus harrastaa liikuntaa hyvässä seurassa omassa asuinympäristössään. TUL:n jäsenjärjestönä Rekolan Raikas pyrkii toteuttamaan tätä tavoitetta.
Vuonna 2020 Rekolan Raikkaan toiminta-ajatuksena on toteuttaa Itä-Vantaalla TUL:n jäsenseurana liiton tarkoitusperiä ja toimia alueen näkyvimpänä seurana. Rekolan Raikas tuottaa ja järjestää vapaaehtoisvoimin alueen asukkaille monipuolista ja mielekästä harrastus-, kuntoliikunta- ja kilpailutoimintaa yleisurheilussa, hiihdossa, lento- sekä rantalentopallossa, lasten jumppakouluissa, joukkuevoimistelussa, painissa, aikuisten kuntoliikunnassa, veteraanitoiminnassa sekä nuorten tanssissa. Vuonna 2011 liikuntatoimintaa laajennettiin myös rytmiseen voimisteluun sekä lasten yleisiin liikuntakerhoihin.
Seuran jäsenmäärä on noin 1500 jäsentä.
Yhteystiedot
Rekolan Raikas ry
Rasinkatu 14 C
01360 Vantaa
Kotisivu: www.rekolanraikas.fi
Tilinumero: Nordea FI80 1506 3007 2002 57
Y-tunnus: 0197095-7
Yhdistysrekisteritunnus: 15.805
Tietosuoja
Käsittelemme henkilötietoja tietosuojasäännösten ja muun lainsäädännön mukaisesti. EU:n tietosuoja-asetusta sovelletaan 25.5.2018 alkaen ja asetus koskee Rekolan Raikasta ja sen jaostoja, joiden toimintaan sisältyy henkilötietojen käsittelyä.
Rekisterinpitäjä on Rekolan Raikas ry, rekisteriä ylläpitää seuran taloudenhoitaja Eki Haapomaa, sähköposti eki.haapomaa (@) gmail.com
Tutustu tietosuojaselosteeseemme tässä.