Joukin ura

Kaksi vuosikymmentä voimistelijana

Jouki Tikkanen on rytminen voimistelija, joka harjoitteli ja kilpaili nelivuotiaasta 24-vuotiaaksi. Kaksi vuosikymmentä lajin parissa urheilijan asemassa ovat antaneet hänelle erityisen mahdollisuuden ymmärtää, mitä kilpaurheilu vaatii eri ikävaiheissa.

Joukin mielestä tärkeintä on intohimon syntyminen lajiin. Nyt valmentajan uransa alkutaipaleella hän toivoo, että hänen omat urheilijansa saavat tukea kukin omana yksilönään ja alkavat löytää iloa myös kovasta treenistä ja jännityksestä astuessaan kisamatolle.

Rytminen voimistelu on vaativana olympialajina hyvin kansainvälinen jo lapsiharrastajien kohdalla. Jouki itse aloitti kansainväliset kisat ja leiritykset jo yhdeksänvuotiaana. Suomalaisissa seuroissa työskentelee paljon rytmisen voimistelun ulkomaisia valmentajia ja voimistelijat saleilla edustavat lukuisia kansallisuuksia ja puhuvat monia kieliä. Jouki sanookin, että erilaisuus ja kielien kirjo antavat oppia selviytymään globaalissa maailmassa. Rytmisen parissa opin saa voimistelun ohessa kuin itsestään.

Rytmisessä voimistelussa siirtyminen junioreista naisten sarjaan tapahtuu sen vuoden alussa, kun urheilija täyttää 16 vuotta. Siinä vaiheessa uraansa Jouki siirtyi kasvattajaseurastaan edustamaan kotipaikkakuntansa seuraa Rekolan Raikasta. Uran viitenä viimeisimpänä vuonna valmennus tapahtui Tampereella Ikurin valmennuskeskuksessa. Joukin huippuvuosien valmentajana toimi Titta Heikkilä (Tampereen Sisu).

Jouki saavutti kilpaurallaan 54 SM-mitalia, joista 28 kultaista. MM-edustuksia Joukilla on ollut seitsemän, EM-edustuksia kahdeksan. Hän saavutti paikan Rio de Janeiron olympialaisten Test event -kilpailuun.

Paras MM-sijoitus on neliottelun finaalin 17. sija Izmirin kisassa Turkissa 2014 ja paras EM-sijoitus neliottelun finaalin 17. sija Holonin kisassa Israelissa 2016.  Paras maailmancupin sijoitus on keilafinaalin 4. sija Portimaon kisassa Portugalissa 2018 ja paras Grand Prix -kisan sijoitus nauhafinaalin 4. sija Moskovan kisassa Venäjällä 2018.

Joukin voimistelu-uran kohokohta oli MM-kisan 2014 neliottelun finaalin 17. sija. Kansainvälinen voimisteluliitto FIG myönsi hänelle finaalisijoituksesta tunnustuksen World Class Gymnast. MM-kisa järjestettiin Izmirissä Turkissa. 

Lisäksi Joukille myönnettiin TUL:n mestarimerkki 2019, hän sai Vantaan kaupungin Vuoden tulokas -palkinnon 2012 ja hänet valittiin Mäkelänrinteen lukion urheilukapteeniksi 2014. 

Jouki saavutti vuonna 2016 EM-kisan neliottelun finaalissa Minskissä sijan 17. Hänen pallo-ohjelmansa koreografian oli laatinut Antton Laine. Kuva  
Ulrich Fassbender.

Parhaat kansainväliset saavutukset

MM-finaalin  17. sija ja FIG:n (Kansainvälinen Voimisteluliitto) World Class Gymnast-tunnustus 2014

EM-tiimikisan 6. sija Katja Volkovan kanssa 2015 (Minsk, Valko-Venäjä)

EM-finaalin 17. sija 2016 (Holon, Israel)

GP-nauhafinaalin 4. sija 2018 (Moskovan Grand Prix)

World Cup -keilafinaalin 4. sija 2018 (Portimao, Portugal)

Pohjoismaiden mestari neliottelussa 2016 (Tanska)

Voimistelija Jouki Tikkanen valittiin Rekolan Raikkaan vuoden urheilijaksi yhdeksän kertaa (2011 – 2019). Kuva vuoden 2019 palkitsemisesta Raikkaan joulujuhlassa. Kuvaaja: Andrea Pieri

Kaikki 54 SM-mitalia

2009 juniorit: ottelun kultaa, vanteen, pallon ja nauhan kultaa, narun ja nauhajoukkueen hopeaa 2010 juniorit: vanteen, pallon ja keilojen kultaa, ottelun hopeaa 2011 naiset: vanteen, pallon ja keilojen kultaa, ottelun hopeaa 2012 naiset: ottelun, pallon ja keilojen kultaa, nauhan pronssia 2013 naiset: ottelun, vanteen, keilojen ja nauhan kultaa, pallon hopeaa 2014 naiset: ottelun, vanteen, pallon ja nauhan kultaa, keilojen hopeaa 2015 naiset: keilojen kultaa, ottelun, vanteen, pallon ja nauhan hopeaa 2016 naiset: keilojen kultaa, ottelun, vanteen ja nauhan hopeaa 2017 naiset: ottelun ja nauhan kultaa, vanteen ja keilojen hopeaa, pallon pronssia 2018 naiset: nauhan kultaa, ottelun, vanteen, pallon ja keilojen hopeaa 2019 naiset: vanteen ja nauhan kultaa, ottelun, pallon ja keilojen hopeaa

Joukin kiitokset valmennustiimille:

Titta Heikkilä, Tampereen Sisu, henkilökohtainen valmentaja

Paula Arajärvi, psyykkinen valmennus

Pasi Sinisalo, fysioterapeutti

Minja Järvinen, fysioterapeutti

Antti Hemminki, fysioterapeutti

Jaana Puupponen, balettivalmentaja

Jari Parkkari, lääkäri

Petri Helenius, lääkäri


Joukin kiitokset yhteistyökumppaneille:

Suomen Voimisteluliitto

Suomen Olympiakomitea

Työväen Urheiluliitto

Vantaan kaupunki

Rekolan Raikas

Tampereen Sisu

Decens Oy

Piruetti

Dvillena

Madly Finland

Sanser ja Gazz Design

T2H Rakennus 

Timanttiset

Telia

Cramo

Neolife

Tampereen Urheiluakatemia

Urhea

Kisakallion Urheiluopisto

Viljo ja Vieno Salo -säätiö

Sivistysrahasto, Tapio Rautavaaran rahasto

Reino Frin Säätiö

Finsoffat

Valio Akatemia

Toimiva Koivukylä -Toimari